Muutama kuukausi sopeutumista Pohjanmaalle takana enkä voi enää pidätellä pakottavaa tarvettani kertoa muille huomioitani tästä kummallisesta kansasta.
Itä-Suomen rajaa on nyt siis siirretty lännemmäksi ja kaikki Mikkelinsaarilta itään julistetaan virallisesti osaksi Savoa.
Itäsuomalaiselle moni asia pohjalaisissa on outoa - puhe, tavat, olemus, se miten kaikki on niin helkkarin komiaa tai ainakin komiampaa kuin naapurilla.
Oma selviytymistapani on kuvata itseni uuteen ympäristöön, ja sen teen tässäkin. Jos rajalliset tekniset kykyni sallivat, jatkossa jokaista tekstiä kuvittaa jokin visuaalinen elementti.
Tarina Alkaa Pellosta.



Mitä minä tiesin Pohjanmaasta ennen?
Pellot. Pohojalaanen ajaa lujaa peltomaisemassa, sammuu peltoon, ratkoo erimielisyyksiä pellolla, jatkaa sukuaan pellolla ja puhuu Luojalleen pellolla. Pelto on pohjalaisuuden ydin. Pelto tykätään täyttää asioilla, mielellään viljalla, ja peltoja kohtaan täytyy ulkopaikkakuntalaisen osoittaa asiaankuuluvaa kunnioitusta. Pelto on pohjalaisen meri.
Monen pellon kokonaisuudesta käytetään usein mahtipontista nimitystä lakeus.
Pohjalaisen pellon ero muiden heimojen maapalstoihin on koko: täällä ei olla vaatimattomia. Pohjalainen pelto alkaa suoraan taivaasta ja päätyy sinne minne silmä ei yllä.